Luonnon Voima
Eka kerta jännitti. Ei siis ihme, että yhteiselo luokkahuoneessa johti käsirysyyn keskellä yötä. En ole sittemmin tapellut - trumpetistin kanssa - musiikkileirillä...
Leiri sujui sen jälkeen muuten oikein hienosti, mutta nujakassa venäyttämäni peukalo teki soittamisen miltei mahdottomaksi.
Monta muistoa rikkaampana palasin leiriltä kotiin.
Seuraavana kesänä suuntasin taas musiikkileirille. Osasin sellonsoitossa jo pari temppua enemmän, mutta Väinö Raition teoksessa laulajalle ja pienyhtyeelle ei tarvittu yhtäkään niistä. Olisi tarvittu kvarttiflageoletteja, atonaalista solfaa ja taito soittaa kvintoli. Paavo Pohjolan kärsivällisyys tuotti tulosta, ja olin mukana teoksen esityksessä. Jännitti julmasti, mutta silloin olikin oikein hyvä hetki oppia tuntemaan muusikon vihollinen. Myöhemmin olen osannut tyynesti tuijottaa pelkoani takaisin silmiin - satoja kertoja.
Vääjäämättömästi alkoi kulku kohti sitä hetkeä, jolloin kirjoitan tätä musiikillista blogia.
Ihan aluksi musiikki sykki sisälläni harvakseltaan ja virta vei hädin tuskin huomattavalla vauhdilla. Tuskin ymmärsin minkä luonnonvoiman olin sisälleni päästänyt. Seuraavassa hetkessä olikin jo myöhäistä pysähtyä miettimään.
Samanmielisten seura. Brahmsin musiikissa lauantai-iltana koettu huuma ja kesäisen niityn tuoksu. Bachista maanantaiaamuna punoittavat silmät. Katumus ja asteikkojen avulla saatu sovitus. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina luotu syvällinen suhde Schubertin pianotrioon ja Mendelssohnin oktettoon. Sunnuntaiaamun saarnana Beethovenin (hyvin myöhäinen) jousikvartetto (ynnä päänsärky). Schönbergin kesäyön kirkkaudessa kuiskattu tunnustus ja hurmio...
Näin syntynyt suhde on jo kestänyt myötä- ja vastoinkäymisiä, enkä ole sitä koskaan katunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti