op. 1

op. 1

torstai 17. huhtikuuta 2014

Alkemisti Bach - epätieteellinen kirjoitelma





Sfäärit Munkkivuoren yllä



Nyt kun tuloillaan on pääsiäinen ja jokavuotinen Bachin musiikin suuri juhla, ajattelin esitellä sinulle, rakas lukijani, hänestä (jota myös viidenneksi evankelistaksi kutsutaan) hieman tavanomaisesta poikkeava puolen.

Oletko koskaan saanut Johannes-passion alkusoiton soidessa aistimusta tähtitaivaasta, joka hitaasti pyörii pääsi yllä - ikuisesti, pysähtymättä? Mikäli vastauksesi on kyllä, voin minä (vastauksestasi ilahtuneena!) omasta puolestani kertoa kokeneeni samoin. (Sama aistimus minulle tulee myös Brucknerin kolmannen sinfonian alussa!)

Olen nimittäin yhä vakuuttuneempi siitä, että tuntemukseni (joka on kuin kokemus universumin kokoisesta mahdista ja voimasta) ei ole sattumaa.

Bach, hyvä lukijani, halusi nähdä itsensä tiedemiehenä. Hän oli karvaasti saanut kokea sen, kuinka yhteiskunta piti muusikoita vähäpätöisenä palvelusväkenä. (Tunnetko sinä laillani suuttumusta neroomme kohdistuneen vääryyden johdosta!) Hän tiesi olevansa omalla alallaan ylittämätön, mutta vähääkös se hänen yhteiskunnallista asemaansa nosti. Ei yhtään!
Oppiarvo yliopistossa olisi nostanut. Sen hän katkerana oli pannut merkille seurustellessaan Leipzigin yliopiston opettajista viisaimpien kanssa. Lapsilleen hän toivoi parempaa kohtelua, joten lahjakkaimmat heistä hän päättäväisesti ohjasi yliopistoon lakia lukemaan. (Tämä oli myös tärkeä syy yliopistokaupunkiin muuttamisen taustalla.)

Osalla muusikoista oli (mestarimme tavoin) kuitenkin vahva usko siihen, että heillä (ja vain heillä!) oli ammattinsa puolesta keinot koko maailmankaikkeutta säätelevien lainalaisuuksien selvittämiseen. Hänen Korkeutensa oli nimittäin säveltäjä. Hänen käyttämänsä jumalallinen musiikin teoria oli nimeltään sfäärien harmonia, ja hänen sfäärisen harmoniaopin mukaisesti soiva soittimensa maailmankaikkeus.

Kuten alkemia (Muistanet hyvin, että sillä tuohon aikaan oli yhtä merkittävä asema maailman ilmiöiden selittäjänä, kuin tieteellä meidän aikanamme on. Alkemiaa harjoitti mm. Isaac Newton.) oli myös oppi sfäärien harmoniasta saanut alkunsa jo antiikissa. Maailmankaikkeuden musiikilliseen luonteeseen oli tiettävästi ensimmäisenä alkanut uskoa Pythagoras.

Pythagoras, ja joukko ihmisiä hänen vaikutuspiirissään, oli tehnyt havaintoja taivaankappaleiden liikkeistä. Hän oli myös tutkinut soittimensa (se saattoi olla museossa näkemääsi amforan sirpaleeseen maalattu lyyra!) yhden kielen värähtelyä. Kielen tuottaman perusäänen lisäksi siitä saadaan matemaattisten suhdelukujen osoittamista kohdista 'häiritsemällä' (me jousisoittajat kutsumme näitä huiluääniksi) tarkan systeemin mukaisesti nouseva sävelsarja: puolittamalla (1/2) saadaan ääni, joka on oktaavin verran perusäänen yläpuolella, kolmeen osaan jakamalla (1/3) saadaan kvintti (+oktaavi), neljään (1/4) kaksi oktaavia, 1/5 tuotta terssin (+kaksi oktaavia). Nykyään kutsumme näitä yläsäveliksi, osaääniksi tai äänen spektriksi.
Heidän havaintojensa mukaan lukusuhteet, jotka saivat kielen paljastamaan sfääriset ominaisuutensa, sattuivat yksiin taivaankappaleiden liikkeitä kuvaavien suhdelukujen kanssa. He uskoivat löytäneensä kaikkea olevaista koossapitävän voiman, joka oli sfääreissä soivaa musiikkia.

Bachin aikana sfääriseksi musiikiksi miellettiin moniääninen kontrapunktinen satsi. Hän vihkiytyi  kontrapunktin saloihin jo nuorella iällä. Hän tutki salaa öisin isoveljensä (jonka perhe oli hänen kasvattiperheensä hänen vanhempiensa kuoltua - orpo parka...) nuottikokoelmaa. Veli suuttui silmittömästi saadessaan tunkeilijan kiinni itse teossa.
Miksi ihmeessä?

Kontrapunkti, kuten alkemia, oli monimutkaista ja vaati suurta omistautumista. Kaikki karttunut tieto oli pääomaa, jota luovutettiin muille yleensä vain vastavuoroisuuden merkeissä. Alkemistit eivät pitäneet meteliä puuhistaan, ja puhuivat asiasta vain samanmielisten kanssa. Samoin oli kontrapunktin parissa ahkeroivien laita (ja nyt emme puhu mistä tahansa fugaton pätkästä tai messun loppuaamenesta). Kaikkein arvokkain tieto oli muistissa salakirjoituksella. Musiikissa se tarkoitti arvoituskaanonia.

Alkemian filosofisen suuntauksen päämäärä oli ymmärtää Jumalan luomistyötä. (Tällä tavoin ajattelivat siis uuden ajan kristityt alkemistit. Antiikin ja itämaisten kulttuurien virkaveljillä oli muita päämääriä.) Opin ydin oli kaiken olevaisen palauttamien neljään alkuaineeseen, jotka olivat tuli, ilma, maa ja vesi; niitä vastaavat ruumiinnesteet veri, keltainen sappi, musta sappi ja lima; niitä vastaavat luonnetyypit sangviininen, koleerinen, melankolinen ja flegmaattinen; jne. Näiden suhteiden epätasapainosta katsottiin mm. sairauksien johtuvan. (Suonta iskettäessä tarkoituksena oli palauttaa ruumiinnesteiden välinen tasapaino, jolloin potilas paranisi. Aivan niin! Muistatkin varmaan, että näin toimi myös Mozartia hoitanut lääkäri. Verta laskettiin, jotta kuumuus eli tuli virtaisi ulos kehosta, mutta toivottu tulos jäi saamatta, ja potilas kuoli...Mozart raukka!)

Kontrapunktikot etsivät  kontrapunktin alkusoluja (viisasten kiven musiikillisia vastineita) - pienimpiä mahdollisia nimittäjiä, jotka täydellisyydessään johtaisivat etsijänsä kaiken musiikin alkulähteille.
Kaanonin muodostaa melodia, joka pystyy kietoutumaan itsensä ympäri ja samalla muodostamaan kontrapunktin sääntöjen mukaisen kudoksen: pienen tilkun sfäärisestä kudelmasta. (Sen yksinkertaisinta lajia edustaa sinunkin joskus laulamasi 'Jaakko kulta'.) Arvoituksen muotoon kirjattuna useimmat niistä jäävät kertaamaan itseään ikuisuuteen asti. Soittamalla tai laulamalla saadaan niiden sfääreissä ikuisesti soivista muodoista siis vain pienen pieni tuokio meitä ilahduttamaan.

Arvoituskaanonit ovat useimmiten myös tavallista ketjulaulua huomattavan paljon monimutkaisempia. Niissä alkuperäinen melodia saatetaan liittää kudokseen esim. tuplatempossa, puolta hitaammin, takaperin tai kvintillä transponoituna, ja jotkut niistä myös moduloivat (nousten ikuisesti kohti korkeutta, ja Jumalan suurenmoisuutta matkallaan ylistäen!). Ne saattavat muodostaa jopa 36-äänisen kontrapunktin, joka jakaantuu yhdeksään neliääniseen kuoroon (luokkaan) enkeleiden tapaan. Nimensä mukaisesti ne oli nuotinnettu arvoituksen muotoon:






'Hudemann'- kaanon BWV1074

Yllä oleva kaanon muodostaa ratkaistuna neliäänisen kontrapunktin. Takaperin siitä tulee myös neliääninen satsi, mutta mollissa.

Ratkaisuja harvoin julkisesti paljastettiin. Asiaan vihkiytyneet osasivat niitä ratkoa, mutta heille saattoi laatija kirjeessä ratkaisun myös lähettää - sama kiinnostuksen kohde näet yhdisti näitä salatieteilijöitä.


Epilogi valistuksen palatsissa


Tunnetuin arvoituskaanonin muotoa käyttävä sävellys(kokoelma) on Bachin "Ein Musikalisches Opfer". Sen hän lähetti lahjaksi Preussin kuningas Fredrik II Suurelle, joka oli intohimoinen musiikinharrastaja ja taitava huilisti. Lahjaa ei ehkä kuitenkaan lähetetty aivan vilpittömässä tarkoituksessa.

Bachia pidettiin omana aikanaan vanhoillisena - osaksi juuri kontrapunktiin tuntemansa viehtymyksen takia. Kuningas taasen ei siitä vähääkään välittänyt, kuten ei myöskään kirkollisesta musiikista.
Iäkkään Bachin käydessä kuninkaan kutsumana (kuninkaan kutsu oli lähinnä kiertoilmaukseksi muotoiltu käsky) Potsdamissa vierailulla, pyysi kuningas häntä improvisoimaan cembalolla kuusiäänisen fuugan varsin kinkkisestä, itse keksimästään teemasta. Siihen mennessä kukaan ei ollut klaveerille sellaista edes säveltänyt. Ei Bach sellaista hovin muusikoiden ympäröimänä ryhtynyt yrittämään.

Koko elämänsä ajan Bach oli tottunut olemaan ylivertainen kaikessa mitä hän teki. Hän ei ikinä epäonnistunut! Nyt hänet oli pyydetty näyttelyesineeksi kuninkaan vastikää valloittamilta mailta (Bachilla oli hovisäveltäjän arvonimi Saksin vaaliruhtinaalta Fredrik August IIlta, joka oli hävinnyt puolustustaistelun raivokkaalle ja sodanhaluiselle kaimalleen.) ja koko näytelmän juoni oli nolata Bach ja kaikki se mitä hän edusti.

Jälkikäteen Bach teki kokoelman sävellyksiä kuninkaan Potsdamissa antaman teeman pohjalta. Bach sekä lähetti kuninkaalle tälle omistamansa sävellyksen, että painatti sen julkaistavaksi omalla kustannuksellaan. Kokoelma sisälsi neliosaisen triosonaatin (jonka huilustemma on ajan soittimella erittäin työläs soittaa); kaksi ricercarea (nimi merkitsee tutkimista tai etsimistä) klaveerille, joista toinen on kuusiääninen fuuga kultaisine leikkauksineen ja vanhahtavalla notaatiolla; ja kymmenen arvoituskaanonia (kaanon l. sääntö tai käsky - kymmenen käskyä!) ilman vihjettä niiden ratkaisuista.

Kuninkaan ei tiedetä koskaan teosta kuulleen tai soittaneen, eikä sävellyksestä (hovin kirjanpidon mukaan) suoritettu palkkiota. Bachille ei lahjan johdosta toimitettu edes muodollista kiitoskirjettä.

2 kommenttia:

  1. Upea kirjoitus. Kiitos!
    Luemme näitä yhdessä soittajapojan kanssa. Tämä teksti antoi erityisen paljon pohdittavaa.
    Itselleni Musikalisches Opfer tarjosi lukemattomina iltoina muodon ja toistuvuuden rauhoittavan turvasataman nuoruuden kuohuvina vuosina, kun maailma haastoi eikä uni tullut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Minullakin on pitkä suhde Opferiin. Se oli Avantin ohjelmistossa monen vuoden ajan (SIlloin kun soitimme emmekä sotineet - eli kauan sitten:-) Usein se oli koplattu jonkin nykytykyteoksen kanssa jommaksi kummaksi konsertin puoliskoksi.
    Viimeksi se tuli vastaan vuosi sitten, kun johdin Porin kaupunginorkesterin konsertissa puhallinyhtyeversion kaanoneista ja ricercareista.
    Terveisiä sinne! (joko valmistelette muuttoa?)

    VastaaPoista